Vietnamin sota

Vietnamin sota
Päivämäärä: 1. marraskuuta 1955 – 30. huhtikuuta 1975 Paikka: Vietnamin demokraattinen tasavalta, Vietnamin tasavalta, Kambodža, Laos Lopputulos: Pohjois-Vietnamin ja FNL:n voitto Aluemuutokset: Pohjois- ja Etelä-Vietnam yhdistyivät Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi Vaikutukset: Yhdysvaltain poliittinen ja moraalinen tappio Laos ja Kambodža muuttuivat kommunistisiksi Venepakolaiset
Osapuolet
Etelä-Vietnam  Yhdysvallat  Etelä-Korea  Australia  Thaimaa  Uusi-Seelanti Kambodža Laos Tukijoina:  Filippiinit  Taiwan  Japani  Kanada  Länsi-Saksa  Yhdistynyt kuningaskunta  Iran  Espanja	Pohjois-Vietnam Etelä-Vietnamin kansallinen vapautusrintama (FNL) Pathet Lao Tukijoina:  Kiina  Neuvostoliitto  Kuuba[1]  Pohjois-Korea[1]  Tšekkoslovakia Bulgaria  Itä-Saksa
Komentajat
Ngô Đình Diệm Nguyễn Văn Thiệu Nguyễn Cao Kỳ Cao Văn Viên John F. Kennedy Lyndon B. Johnson Richard Nixon Robert McNamara Henry Kissinger William Westmoreland Creighton Abrams Park Chung-hee Chae Myung-shin Robert Menzies Harold Holt Keith Holyoake Thanom Kittikachorn Lon Nol	Ho Tši Minh Lê Duẩn Truong Chinh Nguyen Chi Thanh Võ Nguyên Giáp Van Tien Dung Lê Ðức Thọ Đồng Sỹ Nguyên Le Duc Anh Nguyễn Văn Linh
Vahvuudet
~1 830 000 (1968) Etelä-Vietnam: 850 000 Yhdysvallat: 536 100 (1968) Etelä-Korea: 50 000 Australia: 7 672 Thaimaa: 11 570 Filippiinit: 10 450 Uusi-Seelanti: 552	~461 000 (1968) Pohjois-Vietnam: 287 465 (tammikuu 1968) Kiina: 170 000 (1965–1969) Neuvostoliitto: 3 000 Pohjois-Korea: 300–600
Tappiot
Etelä-Vietnam: 230 000 kaatunutta 300 000 haavoittunutta Yhdysvallat: 58 209 kaatunutta 153 303 haavoittunutta Etelä-Korea: 5 000 kaatunutta 11 000 haavoittunutta Australia: 512 kaatunutta 2 400 haavoittunutta Uusi-Seelanti: 37 kaatunutta 187 haavoittunutta Laos: 30 000 kaatunutta 187 haavoittunutta	Pohjois-Vietnam ja FNL: 400 000–1 100 000 kaatunutta 600 000 haavoittunutta Kiina: 1 110 kaatunutta 4 200 haavoittunutta Neuvostoliitto: 16 kaatunutta
vietnamilaisia siviiliuhreja n. 200 000 – 2 000 000 kambodžalaisia siviiliuhreja 200 000 – 300 000 laosilaisia siviiliuhreja 20 000-200 000
Vietnamin sodan taistelut Ap Bac – Tonkininlahden välikohtaus – Bình Gia – Vung Be – Đồng Xoài – Operaatio Starlite – Gang Toi – Ia Đrăng – Operaatio Hastings – Operaatio Masher – A Shau – Xa Cam My – Đức Cơ – Long Tần – Operaatio Attleboro – Operaatio Cedar Falls – Tra Binh Dong – Operaatio Bribie – Operaatio Junction City – Operaatio Union – Kukkula 881 – Union II – Ong Thanh – Dak To – Têt-hyökkäys – Khe Sanh – Ensimmäinen Saigonin taistelu – Hue – Lang Vei – Kham Duc – Operaatio Speedy Express – Operaatio Dewey Canyon – Toinen Têt-hyökkäys – Hamburger Hill – Binh Ba – Snuol – Operaatio Tailwind – Operaatio Chenla I – Operaatio Ivory Coast – Operaatio Lam Son 719 – Operation Chenla II – Ban Dong – FSB Mary Ann – Pääsiäishyökkäys 1972 – 1. Quảng Trị – Loc Ninh – An Lộc – Kontum – 2. Quảng Trị – Svay Rieng – Phuoc Long – Buôn Ma Thuột – Operaatio New Life – Xuân Lộc – Truong Sa – Toinen Saigonin taistelu – Operaatio Linebacker I – Operaatio Linebacker II

Vietnamin sota (myös Toinen Indokiinan sota , engl. Vietnam War, vietn. Kháng chiến chống Mỹ, ”vastarintasota Yhdysvaltoja vastaan”) oli Vietnamissa vuosina 1955–1975 käyty sota, joka käytiin Pohjois- ja Etelä-Vietnamin valtioiden sekä kummankin osapuolen kansainvälisten liittolaisten välillä. Vietnamin sota voidaan määritellä yhdeksi kylmän sodan niin sanotuista sijaissodista.^[2]

Ennen Vietnamin sotaa Vietnamissa oli käyty siirtomaavallan vastaista sotaa ensin japanilaisia ja sitten ranskalaisia vastaan. Điện Biên Phủn tappion jälkeen vuonna 1954 Yhdysvallat tuli merkittävimmäksi kansainväliseksi osapuoleksi – aluksi neuvonantajana, mutta vuonna 1964 Tonkininlahden välikohtauksen jälkeen avoimesti.

Taistelut käytiin pääosin Etelä-Vietnamin maaperällä, mutta Yhdysvaltain pommituslennot ulottuivat myös Pohjois-Vietnamin alueelle sekä niin sanotuissa mustissa operaatioissa osittain myös Laosin ja Kambodžan alueelle.^[3] Etelän puolella taisteli Saigonin hallituksen joukkojen lisäksi Yhdysvaltain, Etelä-Korean, Thaimaan, Australian, Uuden-Seelannin ja Filippiinien joukkoja. Pohjois-Vietnamin joukkoihin kuului Hanoin hallituksen lisäksi Etelä-Vietnamissa operoinut sissiliike Etelä-Vietnamin kansallinen vapautusrintama. Pohjoinen sai sotilaallista tukea Neuvostoliitolta ja Kiinalta.^[4]

Yhdysvaltalaisten joukkojen osalta vihollisuudet päättyivät rauhansopimukseen Pariisissa 27. tammikuuta 1973 solmitun aselevon jälkeen. Aselevon ollessa voimassa FNL:n ja Pohjois-Vietnamin joukot aloittivat uudelleen hyökkäyksen Etelä-Vietnamiin, eikä Yhdysvalloissa haluttu enää lähettää joukkoja Etelä-Vietnamin avuksi. Pohjois-Vietnamin joukot valtasivat Saigonin, minkä seurauksena 30. huhtikuuta 1975 Saigonin hallitus antautui. 2. heinäkuuta 1976 Etelä- ja Pohjois-Vietnam yhdistettiin Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi.

Etelä-Vietnamin puolella kuoli 230 000 etelävietnamilaista, 58 000 yhdysvaltalaista, 4 000 eteläkorealaista ja 500 australialaista sotilasta. Pohjois-Vietnamin puolella kuoli 1,1 miljoonaa pohjoisvietnamilaista sotilasta. Vietnamin sodassa kuoli kaksi miljoonaa siviiliä, joista selvä enemmistö maan eteläosissa.^[4]

Etelä-Vietnamin kaatumisen jälkeen suuri määrä vietnamilaisia pakeni maasta veneillä, ja näin syntyi käsite venepakolainen. Heistä tuli myös Suomeen pieni joukko, josta muodostuivat Suomen vietnamilaiset.^[5]

Vietnamin sotaa on länsimaissa sanottu maailman ensimmäiseksi televisiosodaksi.^[6] Sota vaikutti asevelvollisuuden lakkauttamiseen Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa. Yhdysvaltojen tappiota on käytetty esimerkkinä näkemykselle, että sissisotaa on hyvin vaikea voittaa.

1. ↑ ^{a b} America Wasn’t the Only Foreign Power in the Vietnam War 2.10.2013. Military History Now. Viitattu 11.5.2018.
2. ↑ Tanenhaus, Sam: Playing Dominoes (kirja-arvio) The New York Times. 24.10.1999. Viitattu 6.3.2014 (englanniksi).
3. ↑ Brush, Peter: Black Ops Vietnam: The Operational History of MACVSOG, by Robert M. Gillespie, Naval Institute Press, 2011 HistoryNet. 18.5.2012. Viitattu 6.3.2014 (englanniksi).
4. ↑ ^{a b} Spector, Ronald H.: Vietnam War, 1954–1975 Encyclopædia Britannica. 23.5.2019. Viitattu 31.5.2019 (englanniksi).
5. ↑ Lindfors, Jukka: Vietnamin venepakolaiset Yle Elävä Arkisto. 8.9.2006. Yleisradio Oy. Viitattu 6.3.2014.
6. ↑ Lewis 2007, s. 266–269.